tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää uutta vuotta 2014



Kaikkea hyvää teille jokaiselle vuoteen 2014. Yritetään tehdä siitä hyvä vuosi itsellemme  ja läheisillemme. Me vietämme uuden vuoden vastaanottajaiset ystäviemme seurassa. Nautimme hyvästä ruoasta ja toistemme seurasta. Musiikki kuuluu olennaisena osana meidän yhdessäoloon. Monenlaiset soittimet saavat kyytiä käsissämme. Toivotan teille jokaiselle mukavaa iltaa, joko yksin tai ystävien kanssa. Kiitos tästä vuodesta teille jokaiselle. Ensi vuonna taas jatketaan uusilla eväillä.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulun kuulumiset



Joulu on taas vietetty. Pyhät meni jotenkin tosi nopeasti ja muutenkin erilaisella mielellä kuin ennen. Tämä tunne johtuu varmaan osaltani siitä, kun olen kärsinyt kovista polvikivuista jo pidempään. Aatonaattona kävin lääkärissä ja polvea punkteerattiin, mutta nestettä lääkäri ei sieltä pois saanut. Polveen laitettiin sitten kortisonipiikki. Piikin laiton jälkeen olisi tietysti pitänyt olla vähän iisimmin, mutta ei ollut siihen heti mahdollisuutta.
Joulua edeltävä viikko meni taas leivonta harrastuksen parissa tiiviisti. Siitä polvi ei tietenkään tykännyt. Kun olen jotain luvannut tehdä, sen myös teen, vaikka sitten vähän kärsien.




Kova kipu tekee varmaan monesta ihmisestä jotenkin toimettoman. Haluja olisi ollut minullakin kaikenlaista tehdä, mutta en vaan saanut tehtyä tai jaksanut tehdä. No, toivotaan että ensi jouluna olisin,  taas normaali ahkera oma itseni ja jaksaisin tehdä kaiken minkä olen suunnitellutkin tekeväni.




Tässä jouluaaton ruokapöytämme katettuna. Pöytään istuivat poikani, tyttäreni, vävyni, mieheni ja minä. Ruokalistaan kuului perinteiset joulun ruoat eli laatikoista lanttu, porkkana, maksa ja imelletty perunalaatikko. Itse tehty rosolli, smetanasilli, sienisalaatti, graavilohi ynnä muuta herkkua mitä joulupöytäämme aina kuuluu. Perinteistä joulukinkkua tietenkään unohtamatta.  Juomana hyvää punaviiniä.



Viime jouluna meillä ei ollutkaan joulukuusta, kun olimme koko joulun mieheni kanssa kahden. Tänä jouluna ajattelin että kuusi on taas oltava,  koska tyttäreni miehensä kanssa tulivat meille jouluksi. Pyhät kuluivat televisiota katsellen, jouluruokia syöden ja suklaalla herkutellen.
Toivottavasti olette nauttineet joulusta ja rakkaittenne seurasta. Hyvin levätyt pyhäpäivät,  auttavat jaksamaan taas arjen kiireet.


tiistai 24. joulukuuta 2013

HERKULLISTA JOULUA


Jasse perheineen toivottaa kaikille blogin lukijoille rauhallista ja makoisaa joulua ja hyvää uutta vuotta. Syödään hyvin ja nautitaan rakkaittemme seurasta.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Gluteenittomia "herrasväen joulutähtiä"


Tein tuttavalle taas gluteenittomia "herrasväenleipiä" nyt tähtien muodossa. Nyt olin tarkka siitä, että pikkuleivistä tuli riittävän paksuja ja mieluummin tietysti kaikki myös saman paksuisia. Onnistuin siinä mielestäni ihan hyvin. Täytteeksi laitoin taas mansikka-marmelaadia.  Paistamisen kanssa pitää olla todella tarkka, pikkuleipien pitää olla vaaleita. Jos epäilee että ne eivät ole vielä kypsiä, kun ottaa ne uunista, kannattaa pitää pikkuleivät vielä hetken pellillä.


Viimeksi koristelin pikkuleivät tomusokerikuorrutteella ja pienillä sydämillä. Tällä kertaa laitoin päälle sokerimassasta isot tähdet ja marsipaanista pienemmät. Näistä "herrasväen" tähdistä tuli mielestäni kauniin jouluisia. Toivottavasti myös tuttavani on tyytyväinen tuotoksiini.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Pikkubostoneita ja kierrepullia


Leivoin eilen joulupullaa. Tällaisia pieniä bostonpullia leivoin kaksi kappaletta. Tämä menee ystävien joulupakettiin ja toinen meni pojalleni. Laitoin täytteeksi omena-kaneli marmelaadia ja mantelimassaa. Taikinan tein täysmaidosta ja käytin tietysti runsaasti voita ja sokeria. Laitoin taikinaan vielä mantelijauhetta. Se tekee pullataikinasta mehevän makuista.


Paperivuokiin tein kierrepullia. Täyte samanlainen kuin bostonpullissakin.  Kyllä maistuivat. Kuvaa pikkupullista en huomannut ottaa silloin, kun niitä oli esillä paljon.  Suurin osa oli jo pakasteessa ja kahvipöydässä vain muutama maisteltavana.


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Suklaa-tuorejuustokakkua


Viimeisenä maanantain kutsujen tarjottavista, esittelen suklaa-tuorejuustokakun. Ohjeen olen ottanut Pirkka-lehdestä. Pohjaan käytin digestive-keksejä, sulatettua voita ja kaakaojauhetta. Kakkuosaan tuli kermavaahtoa,  sulatettua tummaa suklaata, turkkilaista jugurttia, vaniljavaahtoa, sokeria, liivatetta, tuorejuustoa ja kaakaojauhetta.
 

Laitoin irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia ja reunoille reunakalvon. Kakun tein edellisenä päivänä, että se varmasti ehti kunnolla hyytymään. Päälle ripottelin ennen tarjolle asettamista kaakaojauhetta ja koristeeksi muutaman sokerimassasta tehdyn kukan.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Herkullisia valkosuklaa-muffineita


Vielä on esittelemättä kaksi leivonnaista, viime maanantain kutsuilta. Tässä ensimmäinen eli valkosuklaa-muffinit. Ohjeen näihin ihanan kuohkeisiin muffineihin, olen muistaakseni aiemmin tänne laittanutkin.  Olen muokkaillut ohjetta aina sen mukaan, minkä makuisia tekee mieli tehdä. Näissä valkosuklaisissa, on siis taikinassa reilusti rouhittua valkosuklaata. 


Päälle laitoin sulatettua valkosuklaata ja jouluisia tähti-koristeita.
Muffineiden valmistuksessa on aina hyvä muistaa, että seuraa kellosta tarkasti paistoaikaa. Jos nimittäin haluaa, että muffineista tulee kuohkeita ja kosteita, ei saa paistaa niitä liian pitkään.
Näitä samoja valkosuklaa-muffineita, tein muutaman kuuden kappaleen laatikollisen, myös joulutorille. Ne muuten loppuivatkin leivonnaisistani ensimmäisenä. Suosittelen kokeilemaan, vievät kyllä kielen mennessään.

perjantai 13. joulukuuta 2013

JASSE 8 vuotta


Meidän rakas Jasse täyttää tänään 8 vuotta. Jasse on ihana ja rakastettava ja myös todella ihmisrakas.
Joskus se ihmisrakkaus tulee ilmi vähän rajullakin tavalla, kun pitää riemuissaan hyppiä ja pomppia.
Jassella on "varavanhemmat" eli meille rakas ystäväpariskunta. Jos mieheni ja minä, tai minä yksin, lähden jonnekkin yöksi pois kotoa, on Jassella aina paikka ystäviemme luona.
Varavanhemmat ovat Jasselle todella tärkeät ihmiset, ei tarvitse kun heidän nimensä mainita, niin Jasse menee jo ovelle odottamaan, että koska he tulevat.
Usein lenkillä ollessamme, joku kysyy että mitä rotua koiramme on. Jassehan on sekarotuinen eli isä on Englannin springerspaniel ja äiti, labradorin noutajan ja Norjan harmaan hirvikoiran sekoitus.  Melkoinen sekoitus on siis tämä meidän uljas kaveri.
 Läheisriippuvainenkin, niinkuin mieheni aina sanoo. Joskus huvittaa, kun Jasse kulkee perässäni, melkein kantapäilleni astuen.
Toivottavasti saamme pitää Jassen vielä monta vuotta.  Onnea ihanalle ja rakkaalle Jasselle.

torstai 12. joulukuuta 2013

Kinkku-tomaatti-purjo piiras


Maanantai-illan Tupperware-kutsuilla kahvipöydässä oli myös hieman suolaista tarjottavaa. Tein piiraan pohjan taas näppituntumalla, eli tarkkaa ohjetta määristä en voi antaa. Käytin pohjan tekoon voita, jauhoja, suolaa, vettä ja oliiviöljyä. Laitoin taikinan hetkeksi jääkaappiin. Sillä aikaa pilkoin täytteeseen tulevat ainekset. Täyte koostui palvikinkusta, yrttituorejuustosta, purjosipulista ja minitomaateista. Täytteen päälle vielä seos, jossa oli purkillinen ruokakermaa, pari kananmunaa, hieman suolaa ja lopuksi vielä juustoraastetta päälle.
Asetin kinkkupiiraan tarjolle juuri paistettuna. Suolainen tarjottava on aina suosittua, näytti kaikille hyvin maistuvan.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Sokeri-kaneli donitseja


Toimin emäntänä Tupperware-kutsuilla, täällä meillä, maanantai-iltana. Tuttava tuli esittelemään ja minä kutsuin vieraat. Tuttujahan tietysti kaikki vieraani olivat. Niinkuin asiaan kuuluu, on tapana tietysti myös tarjota vieraille jotakin.
Kun tässä nyt on tullut tavaksi ja harrastukseksi, jonkun verran leipoa, mietin mitä hyvää sitten tarjoaisin. Halusin että kahvipöydässä on myös jotain pullaa, niinpä teinkin donitseja. Donitsit vaan ovat niin hyviä ja helppoja tehdä. En alkanut niitä tällä kertaa kuorruttamaan, mutta näin joulun alla sopii erinomaisesti sokeri-kaneli seos donitsien päälle.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Gluteenittomat herrasväenleivät


Tuttavani pyysi tekemään gluteenittomia "herrasväen leipiä". Otin tehtävän vastaan hiukan mietiskellen. Edellinen kerta kun olen herrasväen leipiä tehnyt, meni totaalisesti penkin alle. Tosin siitä on aikaa varmaankin parikymmentä vuotta. Taikinahan näihin pikkuleipiin on todella murenevaista ja kun kyseessä on vielä gluteeniton versio, olin oikestaan kauhuissani että saanko yhtään pikkuleipää aikaiseksi. Netistä löysin ohjeen ja lähdin tekemään taikinaa. Taikinaa täytyi pitää jonkin aikaa jääkaapissa. No, se ehtikin olla siellä jonkin aikaa, kun hoitelin  kauppa-asioita. Kun sitten aloin leipomaan pikkuleipiä, yllätyin totisesti taikinan käyttäytymisestä. Kun otin taikinaa kulhosta, se oli hyvin "rakeista", mutta kun sitä hetken työstin pöydällä oikeaan muotoon, se olikin yllättävän hyvää käsitellä. Otin sydänmuotilla pikkuleipiä ja paistoin nopeasti eli n. 6-7 min. riitti paistoajaksi.


Täytin pikkuleivät mansikka-marmelaadilla, kuorrutin mansikka-tomusokerilla ja koristeeksi vielä valkoisia pieniä sydämiä. Jos vielä joskus teen kyseisiä pikkuleipiä, pitää muistaa tehdä melko paksuja. Silloin niistä tulee mielestäni paremman näköisiä ja muotin voi tietysti myös vaihtaa pienempään kokoon. Kun tästä pikkuleivän koosta mainitsin tuttavalleni, hänen hakiessaan pikkuleivät, sain hyvän vastauksen, ei haittaa vaikka ovat vähän kookkaampia, eipähän tarvitse sitten niin montaa syödä.
Aina siis kannattaa kokeilla niitä haastaviakin leivonnaisia. Saattaa yllättää itsensäkin, kuinka se homma sujuukin niin helposti.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Kinuski-kermakakku


Esittelyssä kinuski-kermakakku. Täytteenä omenasosetta ja kinuskikermaa. Kinuskista kuorrutus, pursotukset kermaa ja koristeet sokerimassaa ja marsipaania.


Kakku meni 15-vuotiaalle pojalle syntymäpäiväkakuksi. Pitääpä joskus tehdä kotiinkin kinuskikakkua. Se on sellainen klassikko, kakkujen maailmassa.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Voileipäkakku


Tein ystävälle lauantai-aamuksi kinkkuvoileipäkakun. Täytteet olivat samat, mitä ennenkin olen kinkkukakussa käyttänyt. Koristelun yritin tehdä hieman erilaiseksi. Jätin reunoilta tällä kertaa pois vihreät koristeet. Kakku matkasi autossa reilu pari tuntia, niin ajattelin että se on freesimmän näköinen, kun saapuu perille.Ystävä oli tyytyväinen kakkuun ja minäkin olin tyytyväinen koristeluun. Täytyy alkaa panostamaan koristelemiseen vähän enemmän, sitä niin äkkiä kangistuu kaavoihinsa. Uusi ilme voileipäkakkuihini on ihan tervetullutta.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

JOULUTORILLA


Lauantaina olin taas myymässä leivonnaisiani Joulutorilla. Mahtaneeko tästä muodostua traditio, sillä  tämä oli jo toinen kerta, kun olen tällaisessa tapahtumassa mukana. Veimme poikani kanssa jo perjantai-iltana pöydän valmiiksi paikalleen, niin minun oli lauantai-aamuna helpompi laittaa myytävät leivonnaiset esille. Oli siinä melkoinen kantaminen, kun kaikki kassit oli täynnä ja varsinkin saaristolaisleivät painoivat aivan hirveesti. Mutta ajoissa sain pöydän järjestykseen ja tuotteet paikoilleen. Sitten vain odottamaan ostohaluisia asiakkaita.


 Olin leiponut koko viikon kaikenlaista herkkua. Aloitetaan esittely vaikka muffineista, jotka olivat todella suosittuja. Tein suklaa-, valkosuklaa- ja piparkakkumuffineita. Koristelin muffinit vielä makuun sopivaksi.


 Pikkuleipiä oli tarjolla neljää eri lajia, oli peruspipareita, suklaacookieita, kaura-rusina-valkosuklaa pikkuleipiä ja sitruuna-valkosuklaapikkuleipiä.


 Kuivakakkuja tein melkoisen määrän, ne kun loppuivat viime vuonna ensimmäisen vartin aikana. Nyt tein kakut hieman pienemmällä vuoalla. Tarjolla oli tiikerikakkua, taatelikakkua ja omena-piimäkakkua. Bostonpullaa oli pyöreätä ja pitkän mallista. Lisäksi tein pullapoikia. Saaristolaisleipää olin leiponut todella paljon, se kun on niin suosittua.


Kaikki leivonnaiseni menivät kaupaksi. Pöytäni oli tyhjä jo ennen puoli neljää, eli reilu puolitoista tuntia olisi vielä ollut myyntiaikaa jäljellä. Hienosti kävi kauppa, olen erittäin tyytyväinen. Ihmiset kyselivät paljon Koko Suomi leipoo- kilpailusta ja onnittelivat minua kisaan pääsystä. Sanoipa yksi asiakas, että sain ilmaista mainosta leivonnaisteni myynnille. Se pitää varmaan paikkansa. Uskon että, moni ihminen oli kiinnostunut siitä,  mitä olen myyntiin leiponut, ja hyvä niin.
Oli tosi hauska päivä. Rankka tosin, koska olin nukkunut edellisenä yönä vain vähän reilu neljä tuntia. Mutta leipominen vaan on niin mukavaa. Yritin tietysti leipoa mahdollisimman paljon, koska ajattelin, että joku saattaa ehkä poiketa ostoksille.

Kiitos kaikille asiakkailleni, ystäville, tuttaville ja tuntemattomille. Eipähän tullut turhaan touhuttua viikkoa keittiössä. Ensi vuonna nähdään taas samoissa merkeissä, jos joulutori taas pidetään.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Erikoisleipää


Ajattelin tässä leivontakiireiden keskellä, laittaa teille kuvan viime viikolla tekemistäni erikoisleivistä. Kyseessä on itse kehittelemäni resepti, gluteenittomasta, laktoosittomasta ja hiivattomasta leivästä.
 Eräs tuttavani pyysi minua tekemään hänelle leipää, joka täyttäisi edellämainitut kriteerit. Hän kertoi kyllästyneensä kaupasta saataviin leipiin ja halusi jotakin erilaista. Niinpä minä sitten aloin kehittelemään reseptiä. Ensimmäiset leivät olivat tuttavani mielestä todella hyvän makuisia, mutta minun mielestäni, ne olisivat saaneet kohota enemmän. Tein uuden, kolmen leivän satsin ja nyt olin minäkin tyytyväinen lopputulokseen.

Reseptiä en vielä paljasta, mutta tämä osoittaa sen, että tällainen kotileipurikin pystyy kehittelemään onnistuneen reseptin. Pitää vaan uskaltaa kokeilla.

Nyt takaisin keittiöön ja leivontapuuhiin. Lauantaina on siis täällä Vammalassa  Joulutori, jossa minäkin olen myymässä leivonnaisiani. Tavataanhan siellä.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Omena-piimäkakku


Kokeilin uutta kuivakakku reseptiä. Löysin sen netistä, joltain sivulta. Kyseessä on piimäkakku. Alkuperäinen resepti on 1,8 litran kokoiseen vuokaan tarkoitettu. Kakusta tuli todella hyvä.
Ohje on tällainen:

5 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl sokeria
1 1/2 rkl piparkakkumaustetta tai kanelia
2 tl soodaa
200 g sulatettua voita
1 dl omenasosetta tai vaikka luumusosetta
2 dl piimää
 Sekoita kaikki aineet keskenään.
 Paista kakku 175° n. 50-60 min.

 Ensi viikonloppuna on täällä Vammalassa taas Joulunavaus-tapahtuma. Se pidetään vanhassa Rautia-hallissa. Olen varannut sieltä taas myyntipaikan leivonnaisilleni. Ensi viikko menee siis leivonnan parissa.  Tarjolla on monenlaisia herkullisia leipomuksia. Myös yllä olevalla ohjeella tehtyjä kakkuja,  löytyy silloin myyntipöydältäni. Kaikki leivonnaiseni ovat tuoreita, joten jos haluaa ostaa vaikka jo jouluksi tarjottavaa, kaikki voi myös pakastaa joulua odottamaan.


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Syntymäpäiväkakkua


Tarjosin tätä kakkua lauantaina ystävillemme, jotka olin kutsunut meille yllättämään mieheni, hänen syntymäpäivänään. Yllätys onnistui täydellisesti. Ensiksi nautimme suolaisista tarjottavista ja lopuksi vielä tietysti kakkukahvit.
Kakun täytteenä oli omenasosetta ja kinuskikermaa. Kakun päällä on sokerimassaa ja reunapursotukset kermaa. Sokerimassasta tein tähdet kakun päälle.
Juomina oli tarjolla olutta, puna-ja valkoviiniä sekä boolia.

Iltaan kuului tietysti musisointi. Ystäväpiirissämme on monta musiikkia harrastavaa, niinpä kitarat soivat ja conga - bongo - ja djembe- rummut saivat kyytiä. Lisäksi vielä tamburiinille ja huuliharpullekkin löytyi porukastamme soittaja. Upeita laulajia unohtamatta.

Mikä on sen mukavampaa, kuin hyvät ystävät, jotka nauttivat toistensa seurasta. Olemme onnekkaita, kun meillä on noin monta ihanaa ihmistä elämässämme. Lämmin kiitos teille kaikille.


tiistai 19. marraskuuta 2013

Suklaan ystävän muffinit


 Suklaamuffineita tarjosin lauantai iltana ystävillemme. Ohje muffineihin on sama, millä olen tehnyt myös mustikkamuffineita, mutta muokattuna tietysti. Ohje löytyy mustikkamuffinit postauksesta. Eli perusohjeeseen lisäsin kaakaojauhetta ja suklaata rouhittuna.
Ohje on todella helppo ja nopea. Ainekset vain sekoitetaan keskenään, ei tarvitse sähkövatkaintakaan käyttää. Taikinasta tulee melko löysää, mutta sitä kuohkeampia ja kosteampia tulee siten myös valmiista muffineista.


Pursotukset tein voista, tomusokerista, kaakaojauheesta, kahvista ja cappucinojauheesta. Seosta kannattaa vatkata jonkin aikaa sähkövatkaimella, niin seoksesta tulee kuohkeampaa.  Koristeet vielä päälle, niin tarjottavat ovat valmiit. Maistuu kaikille suklaan ystäville.


maanantai 18. marraskuuta 2013

Macaronseja paremmalla onnella



 Tein macaronseja ja tällä kertaa ne taas onnistuivatkin mielestäni todella hyvin. Ne saivat kyllä levätä pellillä pitkään, ennenkuin aloin niitä paistamaan. Sillä on kyllä suuri merkitys macaronsien onnistumisessa. Lisäsin taikinaan sinistä pastaväriä. Tosin kovin hyvin ei väri tule esille, näissä kuvissa. Minulta hajosi oma digikamera, joten olen kuvannut laina kameralla, joka on järjestelmäkamera. Täytyy vielä paljon harjoitella, että saisin parempia kuvia. Toki onhan tällä pimeällä ajallakin kuvien onnistumisessa osansa.



Macaronsien täytteenä oli suklaakrokanttimassaa. Mantelijauheissa on muuten todella paljon eroja. Mielestäni parasta on Dr Oetkerín mantelijauhe. Se on riittävän hienojakoista, eikä ole ruskeita kuoren muruja, niinkuin on muissa mantelijauheissa.
Pitääpä pian taas tehdä näitä lisää. Sain tyttäreltäni Macarons-kirjan ja sieltä löytyy monenlaisia ohjeita, niin kuoriin kuin täytteisiinkin.



maanantai 11. marraskuuta 2013

Isänpäiväkakku


Tein miehelleni isänpäiväkakun. Täytteeksi laitoin aronia-hyytelöä ja kinuski-kermaa. Kostutin kakun vaniljamaidolla. Kakun päällä oli suklaata ja reunoilla kermapursotukset. Koristeeksi vielä maito-ja valkosuklaa lastuja.


Kakkua söimme isänpäivänä, kun yksi mieheni lapsista perheineen,  tuli käymään. Onneksi kakkua jäi vielä tällekkin päivälle. Nautimme ystäväpariskunnan kanssa sitä jälkiruokakahvin kanssa.
Käytin aroniahyytelöä ensimmäistä kertaa kakun täytteenä. Hyytelö maistuu todella raikkaalta ja sopii hyvin makean kinuskikerman pariksi. Jos jotain negatiivista pitäisi hyytelöstä sanoa, niin ehkä se, että hyytelö värjää kakun sisältä melko nopeasti siniseksi.
Suosittelen silti kokeilemaan. 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Gluteeniton, laktoositon ja hiivaton piiras


Minua pyydettiin tekemään joku pieni suolainen piirakka, gluteenittomana, laktoosittomana ja hiivattomana. Pohjan tein pieneen irtopohjavuokaan. Taikina koostui gluteenittomista jauhoista, leivinjauheesta, laktoosittomasta voista ja tilkasta vettä.
Täytteeseen tuli kinkkusuikaleita, purjosipulia, persiljaa ja tomaattia. Täytteen päälle tein seoksen jossa oli laktoositonta kermaviiliä, 2 kananmunaa, suolaa ja tilkka kermaa. Päälle vielä juustoraastetta. Paistoin piiraan n.200° kunnes oli kypsää.

Pieni kinkkukakku


Perinteistä voileipäkakkua taas viikonloppuna. Tämä kakku oli n. 10 hengelle. Ei siis kovinkaan suuri kooltaan. Täytteenä taas kinkkusuikaleita ranskankermalla ja kurkkusalaattia, johon sekoitin hieman ranskankermaa. Kostutin kakun lihaliemellä. Kuorrutus yrttituorejuustolla. Koristeena kinkkua, tomaattia, tummia viinirypäleitä ja persiljasilppua.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Piimäpiirakka



 Tein pitkästä aikaa "piimäpiirakkaa". Tällä nimellä olen kutsunut tätä piirakkaa, siitä asti kun 80-luvun alussa sain ohjeen ystävältäni. Olen tehnyt sitä lukemattomat kerrat. Piirakan täytteenä olen  käyttänyt monenlaisia hedelmiä ja marjoja. Ohje on todella helppo. Aivan varmasti jokainen saa tämän piirakan onnistumaan. Eli tällaisilla aineilla saadaan aikaan herkullinen piirakka.

4  juomalasillista vehnäjauhoja                    
2  juomalasillista  sokeria                             
250 g sulatettua voita                                   
2 tl soodaa    

Laita kulhoon vehnäjauhot, sokeri ja sooda ja sekoita hyvin. Sulata voi ja kaada kuivien aineiden joukkoon. Sekoita hyvin. Ota taikinasta juomalasillinen taikinamurua talteen.                                               

Lisää taikinaan:
1 kananmuna ( riko rakenne vaikka juomalasissa)
1 juomalasillinen piimää

Levitä taikinaseos uunipellille. Valitse mieleisesi täyte eli marjoja tai hedelmiä. Itse olen käyttänyt esim. puolukoita, omenoita, persikoita, mustikoita ym.
Levitä marjat tai hedelmät taikinan päälle.

Tähän piirakkaan käytin
 2 purkkia (a´2dl) laktoositonta rahkaa
 3 kananmunaa
 1dl sokeria
 2 tl vaniljasokeria

Sekoita aineet keskenään. Kaada rahka-munaseos marjojen tai hedelmien päälle.
Ripottele lopuksi taikinamurua kaiken päällimmäiseksi.
Paista 200° n. 25 min. uunista riippuen.




Piirakan paksuus on siitä kiinni, minkä kokoista juomalasia käytät. Itse mittasin Kartio-lasilla  ja piirakasta tuli juuri sopivan paksu ja niin ihanan mehevä.
Rahkan voi tietysti vaihtaa esim. kermaviiliin tai paksuun jugurttiin tai jättää kokonaan pois. Silloin taikinamurut ripotellaan suoraan marjojen tai hedelmien päälle.
Nautinnollisia hetkiä suussasulavan piirakan seurassa.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Halloween kakku


Halloween-kakun tein eilen. Ensimmäistä kertaa tällainen aihe kakun koristeluun. On aina mielenkiintoista, kun saa tehtäväksi jotain, mitä ei ole ennen tehnyt.  Koska minulla ei ollut oranssia marsipaania, värjäsin keltaista marsipaania, punaisella pastavärillä. Kakkuun tarvittiin kolme pötköä marsipaania. Täytteenä kakussa oli vaniljavaahtoa, valkosuklaarouheella ja mansikoilla, sekä kinuskikermaa mansikoilla. Päällinen oli siis värjättyä marsipaania ja marsipaanin alla vaahdotettua kermaa, johon lisäsin mascarponejuustoa.
 

       Hämähäkkien seitin tein lakritsanauhoista. Nauhat kiinnitin marsipaaniin elintarvikeliimalla.


 Koristeeksi tein eri kokoisia hämähäkkejä. Hämähäkit valmistin marsipaanista ja jalat      laksitsanauhoista.


            


                                 Lisäksi tein pieniä vihreitä lehtimatoja, joita kai hämähäkit syövät.


                        Kakun reunoille koristeeksi muutama haamu ja "pelottavan" näköisiä puita.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kinkkuvoileipäkakkua


 Viikonlopun leivontaprojektiin kuului myös kinkkuvoileipäkakku. Perinteisellä tyylillä mentiin taas kerran. Koskahan sitä saisi itsestään irti, että kokeilisin Koko Suomi leipoo - kilpailun kilpakumppaneiden  mahtavia reseptejä. Näitä perinteisiä voileipäkakkuja minulta kyllä pyydetään, joten niitä tietysti silloin myös teen.
Nyt oli siis vuorossa taas kinkkukakku, jossa siis kahdessa välissä täytteenä kinkkua sekoitettuna ranskankermaan ja yhteen väliin laitoin pilkottua suolakurkkua ranskankermassa. Kostutin leivät lihaliemellä. Leipinä oli taas itse tekemääni saaristolaisleipää ja kaupasta ostettua täysjyväpaahtoleipää.


Päällystin kakun yrttituorejuustolla. Koristeena kinkkua, tomaattia, tummia viinirypäleitä, persiljaa ja jäävuorisalaatin lehtiä.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Omenamuffineita


Tein sunnuntaina jälkiruokakahville omenamuffineita. Resepti on sama, millä tein joku aika sitten mustikkamuffineita, mutta nyt laitoin taikinan joukkoon omenasosetta.
Tyttäreni pursotti koristeeksi kermavaahtoa ja kaapista löytyi vielä muutama sokerimassasta tehty lehtikoriste, niin muffinit olivat valmiina. 
Olivat kauniin näköisiä ja maistuivat todella hyvältä.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Traktorikakku




Tein toisen kerran elämässäni traktori-kakun. Ei ole ihan iisimmästä päästä tämä tehtävä. Tämä kakku kun piti vielä kuorruttaa kermalla, niin se tuo omat haasteensa. Pinnasta ei millään saa niin siistiä, kun saisi, jos käyttäisi marsipaania tai sokerimassaa päällystämiseen.
Täytteenä kakussa oli omenasosetta ja kinuski-kermaa. Kostutin kakun vaniljamaidolla.
Renkaat ovat donitseja, jotka päällystin mustalla marsipaanilla ja lakumatolla. Ikkunoiden "pokat" ovat laksitsanauhaa ja piippuna lakritsapatukka.
"Rekisterikilpi" on marsipaania ja kirjaimet on muoteilla otettu lakumatosta.

Toivottavasti päivänsankari Eero, oli kakkuunsa tyytyväinen ja oli sitä mieltä että kakku edes vähän muistutti traktoria.