perjantai 25. huhtikuuta 2014

Bostoninterrieri kakku


Tässä esittelen toisen pääsiäisen lastenkakuista. Koulutytön syntymäpäiväkakuksi haluttiin Bostonin terrieri kakku. Tyttäreni löysi netistä hyvän piirretyn kuvan, jonka hän tulosti paperille ja piirsi siitä voipaperia apuna käyttäen muotit kaikkiin kasvon osiin. Tulos on mielestäni aivan mielettömän hieno ja niin aidon näköinen. Syy miksi syntymäpäiväsankari halusi juuri tämän koiran kakkuunsa, on se että samanlainen koira löytyy heiltä kotoa perheen lemmikkinä. 


Yksi parhaista osista koiran nassussa on nuo silmät, ne ovat niin aidon näköiset. Aivan tuntee katseen itsessään, kun katsoo noita koiran silmiä. Aivan mielettömän hyvin tyttäreni onnistui tuossa vaikeassa haasteessa.
Kakun täytteenä oli omenasosetta ja vaniljavaahtoa. Pinta kakussa oli sokerimassaa ja koristeissa käytimme marsipaania ja sokerimassaa.



Löysin jostakin ulkomaisesta blogista kuvan Bostoninterrierikakusta jossa oli laitettu koiran tassunkuvia kakun sivuille. Niinpä otimme käyttöön saman idean ja tein pienellä sydänmuotilla anturan jäljet, tosin pyöristin hieman sydämen kärkeä. Sitten pieniä palloja jotka litistettiin, niistä saimme kynsien jäljet. Onnistuimme mielestäni siinäkin todella hyvin ja tuo mustan ja valkoisen kontrasti on aivan mielettömän hieno.
Vielä koristeeksi pyörittelimme marsipaanista ja sokerimassasta palloja, jotka laitoimme kakun ympärille.
Olimme tyttäreni kanssa todella tyytyväisiä aikaansaanokseemme. Tällaisia kakkuja on kiva tehdä,  kun saa käyttää luovuuttaan. Ilman tyttäreni apua en olisi tämän kakun teosta selvinnyt. Onneksi minulla on noin taitava ja pikkutarkka tytär.



keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Hello Kitty kakku


Pääsiäisenä tein kaksi "lapsi" kakkua. Toinen niistä oli Hello Kitty täytekakku. Näitä kakkujahan näkee blogeissa todella paljon, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta kun tällaisen toteutin.  Avustajani tässä projektissa oli tyttäreni. Yhteistuumin saimme tehtyä mielestäni ihan onnistuneen kakun. Kakussa oli täytteenä omenasosetta ja vaniljavaahtoa. Kostutin kakun vaniljamaidolla.


Kakun pinta oli marsipaania, johon suihkautin hieman helmiäissuihketta. Reunoille tyttäreni asetteli keltaisia ja violetteja marsipaanipalloja. Tyttäreni kädenjälki näkyy myös koristeteiden paikalleen asettelussa. Lopuksi vielä kirjoitin violetilla helmiäisgeelillä, päivänsankarin nimen ja iän marsipaani laattaan. 


Olen kyllä erittäin tyytyväinen kakun ulkonäköön ja niin oli myös pienen päivänsankarin äitikin. Lapsille on kiva tehdä kakkuja, koska niissä voi käyttää värejä ja muitakin lapsia miellyttäviä juttuja. Ilman tyttäreni apua, ei kakusta olisi varmaankaan tullut näin hienoa. Hän on erittäin pikkutarkka kaikessa mitä hän tekee, joten jälki on myös sitten upeaa.
Kiitos maailman parhaalle assistentille.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kinkku-purjo piirasta


Tein tyttäreni ystävälle kinkkupiiraan. Perusmauilla mentiin. Pohjan tein taas ilman mitään mittauksia, eli oliskohan ollut n. 200g pehmeää voita, leivinjauhetta, hieman suolaa, vehnäjauhoja ja tilkka vettä. Näistä aineksista tein taikinan ja laitoin hetkeksi jääkaappiin viilenemään. Käytin irtopohjavuokaa, jonka pohjalle laitoin leivinpaperin ja reunat voitelin rasvalla ja hieman korppujauhotinkin.
Täytteeseen käytin savukinkkusuikaleita, purjosipulia ohuiksi siivutettuna, kevätsipulin varsia ja pikku tomaatteja halkaistuna.
Purkilliseen ruokakermaa lisäsin kaksi kananmunaa. Lopuksi päälle vielä runsaasti juustoraastetta.

Tämä ohje on helppo, vaikka en mitään mittoja käytäkään. Käsissään sen kyllä tuntee milloin taikina on sopivaa. Se ei saa olla liian löysää, mutta ei tietenkään liian kovaakaan. Näppituntumalla mennään tässäkin tapauksessa. Leipominen ei saa olla niin vakavaa.

Onhan toki paljon erilaisia leivonnaisia, missä pitää olla hyvinkin skarppina eri ainesosien ja määrien kanssa. Joskus on mukava tehdä helppoja ja nopeita versioita ja mitä useammin teet jotakin leivonnaista, sitä helpommaksi sen tekeminen ajan myötä muuttuu.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Mustikka-juustokakku


Tein sunnuntain pääsiäisaterian jäkiruoka kahville tarjottavaksi mustikkajuustokakun. Ohje on Herkkuretki-blogista. Kiitos Mailis hyvästä ohjeesta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein amerikkalaista juustokakkua, mutta ei taatusti viimeinen. Kakku sai kehuja lapsiltani ja vävyltäni ja kyllä mustikkajuustokakku maistuikin todella hyvältä.
Olen tehnyt lukemattomia kertoja tuorejuustokakkuja, niin itselle kuin ystävillekkin, mutta tällainen uunissa paistettava juustokakku on jostain kumman syystä jäänyt kokeilematta. Pidän tästä kakusta paljon enemmän kuin tuorejuustokakuista. Täytteeseen laitoin pakasteestani metsämustikoita ja koristeeksi ostin kaupasta pensasmustikoita. 


Suosittelen kyllä lämpimästi kokeilemaan. Ainoa juttu mikä ensin vähän ihmetytti oli se, että vaikka kakku oli ollut uunissa tunnin, oli täyte silti vielä täysin hyytymätöntä. Tyttäreni alkoi vähän googlettamaan tietoa asiasta ja löytyihän sitä. Kakku hyytyy vasta jäähtyessään ja kuuluukin nauttia vasta seuraavana päivänä. Näin se tämäkin ihmetyksen aihe selvisi.

Katsokaa Herkkuretki-blogista ohje ja kokeilkaa ihanaa ja suussa sulavaa herkkua.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Sunnuntai muffineita


Täällä sitä taas ollaan pitkästä aikaa. Luvattoman pitkä paussi taas tuli tässä bloggaamisessa.  En tiedä mihin nämä päivät oikein vilahtaa. Nytkö ne kiireet sitten alkoi, kun minusta tuli eläkeläinen.
Huomasin eilen aamulla että on virpomispäivä, enkä ollut muistanut varautua lainkaan karkkivarastolla. Oikeastaan ostin kyllä irtokarkkeja ison pussillisen perjantaina, mutta ne menivät omiin suihin. Valittelin asiasta facebookissa ja sain kaverilta vinkin, että leivo jotain hyvää, niin varmaan kelpaa virpojille.
Tuumasta toimeen. Tein taas näitä "helppoja" muffineita. Taikinaan lisäsin valkosuklaata ja hiukan sitruunamehua.  Kuorrutin osan muffineista sulatetulla nougat-suklaalla ja laitoin koristerakeita päälle.
Virpojia kävi muuten kolme. Laitoin jokaiselle kuorrutetut muffinit. Toivottavasti maistuivat.



Osan muffineista jätin siis ilman kuorrutetta. Nämä muffinit onnistuvat aina ja ovat nopeita valmistaa. Vierasvaraksi näitä kannattaa pakastaa, ilman mitään kuorrutusta. Senhän voi lisätä sulatuksen jälkeen. 

torstai 3. huhtikuuta 2014

Ristiäiskakku pojalle


Tein viime viikonloppuna ystävän pojanpojalle ristiäiskakun. Toiveena oli valkoinen marsipaani päällysteinen kakku.  Täytteeksi kakkuun tuli vadelmahilloa ja vaniljavanukasta. Kostutin kakun vaniljamaidolla. Marsipaanin alle tuli tuhti kerros vaniljalla maustettua kermavaahtoa.


Koristelu haluttiin hyvin minimalistiseksi. Tein sinisestä marsipaanista ruusun. Vaalensin valkoisella pastavärillä kaupasta saatavaa sinistä marsipaania ja tyttäreni lisäsi sinisellä elintarvikevärillä ruusun terälehtien reunoihin hieman väriä, että saatiin kukasta elävämmän näköinen.