maanantai 7. joulukuuta 2015

Jouluiset marengit


Nyt on kovassa suosiossa eriväriset marengit. En ole aiemmin näitä vielä tehnyt ja nyt oli sitten  marenkien aika. Netistä löytyy paljonkin ohjeita mutta tässä ohje jonka jostakin nappasin.

4 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1/2 tl etikkaa
2 tl vaniljasokeria
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri johon on sekoitettu vaniljasokeri, hiljalleen joukkoon. Lisää etikka. Vatkaa niin kauan, että vaahto on niin kovaa, kun kulhon käännät alassuin, ei mitään ala valumaan.
Pursota marenkivaahto pellille. Halutessasi voit lisätä hieman pastaväriä pursotinpussiin.
Kypsennä marengit uunin keskitasolla n.35 min. 125° (kiertoilmauuni n.100°)
Sammuta uuni ja anna marenkien olla uunissa vielä n.20 min uuninluukun ollessa raollaan.
Säilytä marengit kuivassa paikassa.




Marengit ovat kauniita myös koristeena erilaisten kakkujen päällä. Esimerkiksi jouluinen tuorejuustokakku saa uutta ilmettä näillä jouluisilla marengeilla.


tiistai 1. joulukuuta 2015

Piparkakkutalo


Nyt se joulukuu sitten alkoi. Kyllä on syksy kulunut nopeasti. Löysin arkistojen kätköistä piparkakkutalon kuvat. Piparitalon tein aikoinaan seurakunnan joulumyyjäisiin.


Piparkakkutaloista on netissä toinen toistaan upeimpia luomuksia. Jos perheessä on pieniä lapsia, niin ei muuta kun tekemään hienoja piparitaloja upeiden koristeiden kanssa. Vain mielikuvitus on koristelussa rajana.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Minecraft kakku


Viikonloppuna tein tuttavalle kakun ja aiheena oli Minecraft. Asiasta tietämättömänä kyselin tietysti, että mikähän tämä Minecraft mahtaa olla ja se on tietokonepeli. Tuttava oli itse hankkinut kakkuun syötävän kakkukuvan aiheesta. Se tietysti helpotti minun tehtävääni. Pitihän sitä tietysti googlata, että mitä muuta tähän aiheeseen liittyy.


Kakusta haluttiin gluteeniton ja laktoositon. Täytteenä kakussa oli vanilja-mansikkamousse. Mousseen laitoin myös Modon mansikkapyreetä. Kakun pinta on marsipaania. Kakkukuvan liimasin elintarvikeliimalla kakun päälle. Neliskanttinen kakku olisi ehkä toiminut paremmin tällaisen kuvan kanssa, mutta oppia ikä kaikki. Ehkä seuraavalla kerralla. Tämä oli ensimmäinen kerta kun laitoin tällaisen kuvan kakun päälle.


Katselin tosiaan netistä Minecraft-kakkuja ja monessa oli laitettu kakun reunoille eri värisiä neliöitä ja niin laitoin minäkin. Antaa vähän ilmettä kakkuun.
Kakusta tuli tosi iso, olihan se n. 27 hengelle.
Toivottavasti päivänsankarit olivat tyytyväisiä kakkuun.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Sacher-kakkua


Vietimme naapurissa ystäväporukalla illanistujaiset, nyyttikesti periaatteella. Minulle lankesi kakun teko, yllätys, yllätys. Ajattelin, että jotain suklaista kakkua haluaisin tehdä. Olen tehnyt monenlaisia suklaakakkuja vuosien varrella, mutta en koskaan aitoa sacher-kakkua. Löysin Valion sivulta ohjeen, jonka mukaan tein tämän kakun. Suklaata kakkuun tuli yhteensä 300g, joten melko tömäkän makeesta kakusta on kysymys. Aprikoosihilloa tuli kakun väliin ja päällystettiinkin vielä aprikoosihillolla ennen suklaakuorutusta.


Minun piti alunperin tehdä sulatetusta valkosuklaasta jotain kaunista koukeroa kakun päälle. No, se ajatus meni mönkään heti alkuvaiheessa. Sulatettu valkosuklaa oli niin löysää, että sieltähän se tuli pussista ulos melkein omia aikojaan. Jotain koukeroa kuitenkin kakun päälle sain ja heitinpä sitten muutaman hopeakuulan vielä koristukseksi.
Kakku oli todella hyvää ja todellakin senverran makeaa ja tuhtia, ettei sitä ihan kauhean suurta palaa kyllä pystynyt syömään. Tulipahan makeannälkä taltutettua kertaheitolla.

torstai 19. marraskuuta 2015

Broiler piiras


Tein ystävälle kaksi broiler piirasta. Tein ne valmiiksi foliovuokiin, joissa ne on helppo laittaa pakastimeen. Ohje pohjaan on seuraavanlainen:

200g voita
3 1/4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
4 rkl vettä
1 pss perunasosejauhetta
Pehmitä voita hieman mikrossa. Sekoita venhäjauhojen joukkoon leivinjauhe ja perunasosejauhe. Lisää jauhoseos voin joukkoon ja sekoita vaikka puukauhalla ja lisää sitten vesi. Laita taikina jääkaappiin siksi aikaa kun valmistelet täytettä.

Täyte:
400 g broilerin suikaleita ( käytin tähän 200g maustamatonta ja 200g mandariinilla marinoitua)
1 sipuli
Paista broilerin suikaleet ja sipuli pannulla ja anna hieman jäähtyä.
Paloittele punaista paprikaa mieleisesi määrä.
Tee purjosipulista ohuita siivuja haluamasi määrä.
Voitele kaksi foliovuokaa tai yksi isompi vuoka ja painele taikina vuokiin. Levitä taikinan päälle hieman jäähtyneet broilerinpalat, paprika, purjosipuli ja hieman homejuustoa murusina.
Laita kulhoon 2 kananmunaa ja vatkaa hetki, lisää joukkoon hieman maitoa ja ruokakermaa. Kaada munamaito täytteen päälle ja lisää viimeiseksi runsaasti juustoraastetta.
Paista piiraat 200° n. 30 min.


lauantai 14. marraskuuta 2015

Kummipojan syntymäpäiväkakku


Kummipoikani täytti vuosia ja hänelle järjestettiin yllätys-synttärit. Lupasin tehdä kahvipöytään täytekakun. Täytteeksi kakkuun laitoin moussea, jonka tein vaniljavaahdosta, maustamattomasta tuorejuustosta, Modon mansikkapyreestä ja mansikoista. Lisäsin täytteeseen myös neljä liivatelehteä,  jotka sekoitin mansikkamehuun.


Koristeeksi kakun päälle laitoin luumuja, viinirypäleitä ja persimon-hedelmää. Persimon oli minulle aivan uusi tuttavuus. Se on kauniin värinen, hedelmän siivuun tulee kaunis kuvio ja se on vielä hyvän makuinenkin. Tätä hedelmää pitää käyttää toistekkin kakun koristeena.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Appelsiini-tuorejuustokakkua


Tein kotiin viikonlopuksi appelsiini-tuorejuustokakun.
Ohje oli tietysti taas omasta päästä.

Pirkan "domino" keksejä puolitoista pakettia (paketissa siis kaksi pakettia)
sulatettua voita
Murskasin keksit blenderissä ja lisäsin voisulaa riittävästi (?) ei liikaa.
Levitin massan irtopohjavuoan pohjalle, jonka olin vuorannut leivinpaperilla. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat kakkumassan. Laita 5 kpl liivatelehtiä likoamaan kylmään veteen.
2 prk (a´2.5dl) Flora vanillaa
1 rasia (180g) Pirkka appelsiinituorejuustoa
1 rasia (n.200g) maustamatonta tuorejuustoa
tomusokeria maun mukaan
raastettua appelsiininkuorta
appelsiinin mehua
Vaahdota vaniljakastike hyväksi vaahdoksi ja lisää tuorejuustot sen jälkeen, kun olet sekoittanut ne keskenään ja lisännyt tomusokerin joukkoon.
Laita kattilaan pari ruokalusikallista appelsiinimehua ja kuumenna se, lisää pehmenneet liivatelehdet joukkoon hyvin sekoittaen.
Lisää liivatemehu kakkumassan joukkoon varovasti sekoittaen. Kaada massa vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mieluummin vaikka seuraavaan päivään.
Koristele mielesi mukaan.



Laitoimme tyttäreni kanssa koristeeksi kakun päälle granaattiomenan "siemeniä" ja mandariinin lohkoja. En ole aiemmin käyttänytkään granaattiomenaa missään ja nytkin jäi vähän sellainen fiilis, että miltä ne oikein maistuvat. Hauskoja pureskeltavia ainakin ovat ja todella kauniita kakun päällä.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Kukkakakkua isänpäiväksi


Isänpäiväkakkua eläkkeellä olevalle puutarhurille, toivoi tehtäväksi hänen tyttärensä. Mikäpä sen paremmin sopii kakun päälle koristeeksi, kuin paljon erilaisia ja eri värisiä kukkia. Täytteeksi kakkuun laitoin mansikkahilloa, johon sekoitin mukaan omenasosetta, banaanin viipaleita ja vaniljavaahtoa. Kakku oli maistunut päivän sankarille ja mikäs sen parempi kiitos onkaan tekijälle.



sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Gluteeniton kermakakku


Tuttava pyysi tekemään gluteenittoman kermakakun isänpäiväksi. Päälle koristeeksi haluttiin marmelaadikaramelleja. Täytteeksi kakkuun laitoin vadelmahilloa ja kinuskikastikkeella maustettua kermavaahtoa.


Kakun koristelu on tyttäreni käsialaa. Ostin rasiallisen Finlandia-marmelaadeja, jotka puolitimme ja vielä puolikkaat puoliksi. Koristelu on toteutettu ilman mitään selkeää kuviota ja se näyttääkin mielestäni paremmalta juuri tuollaisena.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Asukastuvan avajaisiin kakkua


Seurakunta avasi kotikaupungissani asukastuvan, kaupungin omistaman kerrostalon alakerrassa. Avajaisia vietettiin viime viikolla ja minua pyydettiin tekemään avajaisiin täytekakku. Kakku sisälsi mansikkahilloa, banaania ja vaniljavaahtoa. Päälle tein syksyn värisiä kukkia ja lehtiä. Teksti asukastupa haluttiin myös kakun päälle.
Tällainen kokoontumispaikka on monelle ihmiselle erittäin tärkeä paikka. Sinne voi kuka tahansa mennä istumaan ja juttelemaan kahvikupin ääressä.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Mokkapaloja Irish cream makusiirapilla


Lauantaina alkoi tehdä mieli jotain suklaista ja makeaa. Mokkapalathan ovat aina sellainen nopea ja herkullinen leivonnainen. Tällä kertaa hieman taas muokkailin ohjetta.

Ohje tähän herkkuun:

3 dl sokeria
3 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl maitoa
1 dl Modo Irish cream makusiirappia
200 g sulatettua voita

Vaahdota sokeri ja kananmunat vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää muna/sokerivaahtoon kuivat aineet ja nesteet vuorotellen. Lopuksi voisula. Sekoita hyvin mutta älä vatkaa. Jos et käytä makusiirappia, laita maitoa silloin 2 dl. Paista 200° n. 30 min. uunista riippuen.
Tarkista aina kypsyys.


Kuorrutus:
50 g sulatettua voita
5 rkl kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
n.4 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl Modo Irish cream makusiirappia
Sekoita aineet keskenään ja levitä kuuman kakun päälle. Halutessasi voit laittaa koristeita. 


Modo makusiirapit ovat käteviä käyttää leivonnassa ja vaikka lämpimissä juomissa.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Gluteenittomia pikkuleipiä


Ja taas gluteenittomia pikkuleipiä. Näitähän tulee kuin sieniä sateella, no ei nyt sentään. Mutta kivojahan nämä ovat tehdä. Täytyy vaan kohta alkaa hankkia uusia pikkuleipämuotteja, että saadaan vähän vaihtelua malleihin. Näihin pikkuleipiin toivottiin taas täytteeksi vadelmahilloa. Päälle laitoin valkoista marsipaania ja violetit kukat sokerimassasta.


Näitä kukkamuotteja käytinkin nyt ensimmäisen kerran. Pakkauksessa oli eri kokoisia ja näihin tulee kiva kolo tuohon kukan keskelle. Siihen voisi laittaa vaikka jonkun nonparellihelmen, no en sentään taida, näissä kun on näpertämistä muutenkin. Ensin pikkuleipiä paistetaan, sitten täytetään hillolla,  kaulitaan marsipaani ja  otetaan muotilla riittävän monta päällystä ja vielä koristellaan pikkukukilla.
Mutta onhan nämä ihan nättejä, vaikka näissä jonkin verran hommaa onkin.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Bostonpullaa ja kierrepullia


Pullaakin tuli leivottua viime viikolla. Pakastin oli taas tyhjentynyt vierasvara pullista, joten pitihän sinne saada taas täydennystä. Tein kahteen leipävuokaan Bostonpullaa, joissa oli täytteenä omenasosetta, kanelia ja fariinisokeria. Päälle ripottelin vielä raesokeria.


Nämä kierrepullat tein muffinipeltiä apuna käyttäen. Osa pullista oli hiukan liian suuria ja nousivat keskeltä liikaa. Näihin laitoin täytteeksi voita, kanelia ja fariinisokeria. Fariinisokerista tulee ihanan kinuskinen maku pullaan. Pakkohan sitä oli syödä lämmin pulla kylmän maidon kanssa. Voiko enää parempaa ollakkaan.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Kaljamäski sämpylät


Ystävä oli tehnyt kotikaljaa kaljamaltaista ja kun kalja on valmista pullotettavaksi, siitähän jää jäljelle kaljamäski. Hän kysyi olisiko minulla käyttöä tälle mäskille ja otin tietysti tämän vastaan oikein mielelläni. Sillä hetkellä en ehtinyt leipomaan siitä mitään, joten laitoin sen pakastimeen. Muistin tässä viikolla, että minullahan on sitä kaljamäskiä pakastimessa ja sämpylän mieliteko nosti päätään, joten ei kun leipomaan.
Sulatin mäskin ja lämmitin rasvatonmaito/vesiseoksen ja lisäsin joukkoon mäskin, hiivaa, siirappia, suolaa, vehnäjauhoja ja sulatettua voita. Jätin taas taikinan mahdollisimman löysäksi.


Leivoin pyöreitä sämpylöitä. Sämpylöistä tuli todella pehmeitä ja maukkaita. En laittanut päälle mitään, enkä myöskään voidellut sämpylöitä. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan jos joskus teette kotikaljaa kaljamaltaista. Tänä päivänä varmaan moni tekee kotikaljansa uutteesta tai ostaa valmiiksi pullotettuna. Mutta hyvää kaljamäskiä ei ainakaan kannata heittää hukkaan, sen voi hyödyntää vielä näihin maistuviin sämpylöihin.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Gluteeniton appelsiini-tuorejuustokakku


Tein taas gluteenittoman appelsiini-tuorejuustokakun. Tällä kertaa tekeminen menikin melkoiseksi teatteriksi. Ensinnäkin, toiveena oli, että laitan appelsiinin siivuja myös kakun reunoille. No, kun olin jo kaatanut kakkumassan vuokaan, muistin että voi h***o ne appelsiinit piti laittaa. Ne jäivät siis laittamatta. Se ei ollut kuitenkaan niin katastrofaalista, mutta kun tein ensimmäistä kertaa hyytelön kakun päälle appelsiinimehusta ja liivatteesta, niin se menikin pieleen oikein kunnolla. Jostain syystä mehu oli valunut kakun ja vuoan väliin ja ihmeellistä kyllä vain toiselta puolelta kakkua. Käsittämätöntä. Kakun päälle toivottiin tummia rypäleitä ja koska unohdin ne appelsiininsiivut kakun reunasta, laitoin sitten muutaman siivun kakun päälle ja vielä vähän raastettua appelsiininkuorta.


Kakun massan ohje on seuraavanlainen

1 1/2 purkkia Flora vanillaa vaahdotettuna
2 rasiaa (a´180g) Pirkka appelsiinituorejuustoa
tomusokeria maun mukaan
5 liivatelehteä
n. 1/2 dl appelsiinimehua
Kiille päälle:
3dl appelsiinimehua
4 liivatelehteä
( yleensä laitan 3dl appelsiinimehua ja 3dl hyytelösokeria ja onnistun)
Olen aina ennen tehnyt kakun päälle kiilteen hyytelösokerista ja mehusta ja niin aion tehdä toistekkin. Tällä liivatesysteemillä en lähde toisten enää kokeilemaan. Vanha hyväksi havaittu konsti on ainakin tässä tapauksessa minulle paras.
Tuttavani oli kakkuun silti oikein tyytyväinen ja kun tässä nyt kuvia kakusta katselen, ei se nyt loppujen lopuksi niin pahalta näytä. Tämä taas osoittaa sen että vaikka kuinka monta kertaa teet samanlaista kakkua, voi joskus tulla yllätyksiä onnistumisessa.

torstai 1. lokakuuta 2015

Gluteeniton kermakakku


Tein taas gluteenittoman kermakakun ystävälle. Kakkupohjan teko gluteenittomana on minulle aina ollut haasteellista. Nyt onnistui pohja kyllä todella hyvin. Käytin tällä kertaa jauhoina puolet perunajauhoja ja puolet maissijauhoa. Kakku oli n. 18 hengelle. Täytteeksi haluttiin perinteisesti mansikkahilloa ja lisäksi laitoin kermavaahtoa, johon sekoitin kinuskikastiketta. Perinteiset kermapursotukset laktoosittomasta kermasta tietysti.


Kakun koristukset sain päättää itse, joten ostin Belgialaisia mansikoita, vihreitä viinirypäleitä ja keräsin omasta puutarhasta kriikunoita, jotka ovat todella makeita. Ajattelin, että nyt en ala hedelmiä enkä marjoja asettelemaan järjestykseen, vaan laitan ne vain kakun päälle. Mielestäni tällainen "sekainen asettelu" on jotenkin raikkaamman näköinen. Minähän en tunnetusti voi sietää "kiillettä" tuoreiden marjojen ja hedelmien päällä, joten jos sitä joku minulle ehdottaa laitettavaksi, yritän kyllä kääntää pyytäjän pään toisiin ajatuksiin. Mutta toki, makunsa kullakin.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kinuski-kermakakkua


Tein viime viikolla kinuski-kermakakun. Siitä onkin taas aikaa, kun olen kinuskikakkua viimeksi tehnyt. Tuttavani pyysi tekemään kakun miehensä 70-vuotis syntymäpäiväksi. Kakun täytteeksi laitoin vaniljamoussea ja mansikoita.


Kinuskikakkuun riittää mielestäni koristeeksi yksi marsipaaniruusu lehtineen ja tässä kakussa  päivänsankarin ikäkin haluttiin kakkuun koristeeksi. Ruusun tein terälehti kerrallaan itse, mutta vihreät lehdet tein muottia käyttäen. Minulla on kyllä ruusuihinkin oma muottinsa, mutta sillä en ole vieläkään onnistunut saamaan mieleisiäni. Lisäsin koristeisiin hieman vaaleanvihreää helmiäis-tomuväriä.


Kermapursotukset olivat taas tätä samaa perusmallia. Kakku oli kooltaan n. kahdellekymmenelle hengelle. Kinuskin valmistamisessa käytän fariinisokeria ja kuohukermaa. Kinuskikakkuhan on varsinainen klassikko ja se löytyy useissa juhlien kahvipöydistä.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Gluteenittomia pikkuleipiä


Tein taas gluteenittomia pikkuleipiä. Tuntuu vähän siltä, että alan kohta jo toistamaan itseäni, kun teen aina vaan näitä sydämen mallisia pikkuleipiä, mutta nämä vaan ovat niin nättejä. Pikkuleivät on täytetty tällä kertaa aprikoosihillolla ja päällä on sinistä marsipaania ja valkoisesta marsipaanista tehdyt kukat. Nämä pikkuleivät menivät tuttavan miehen seitsemänkymmentä vuotis kahvitukseen.


Ohjekin on taas sama millä aina näitä gluteenittomia pikkuleipiä teen ja se löytyy aiemmasta postauksesta, kun katselette gluteenittomat leivonnaiset tunnisteen kohdalta.
Seuraavalla kerralla lupaan vaihtaa jo pikkuleipämuottia erilaiseen malliin, että saadaan vähän vaihtelua näihinkin leipomuksiin.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Suklainen tuorejuustokakku


Taas on aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Aika ei vaan aina riitä kaikkeen, ei edes leivontaan. Mutta nyt tuli tilaisuus kokeilla taas jotakin uutta. Naapurimme ja hyvä ystävämme järjesti kotonaan "syyskauden avajaiset" ja jokainen vei myös jotakin tarjottavaa mennessään. Ajattelin että nyt on taas oivallinen hetki kokeilla jotakin, mitä en ole ennen tehnyt. Sain tässä joku aika sitten Vaalean nompparellin Kakut-kirjan ja siellä oli yksi ohje joka kiinnosti minua suuresti. Mutta tässä kakussa siitä ohjeesta, joka oli siis Baileys tuorejuustokakku, käytin ainoastaan tuon suklaisen kuorrutteen ohjeen.


Tässä ohje tähän todella herkulliseen kakkuun

300 g Suklaa-digestive keksejä
reilu 50 g sulatettua voita
4 dl  kuohukermaa
450 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl tomusokeria
2 dl Irish gream makusiirappia
7 liivatelehteä
n. 1/2 dl Irish gream makusiirappia
Kakun päälle:
2 prk (a`2dl) Pirkka vaahtoutuvaa suklaakastiketta
4 liivatetta
2 rkl vettä
Murskaa keksit ja lisää joukkoon voisula. Painele massa irtopohjavuokaan, jonka pohja on vuorattu leivinpaperilla, joka kannattaa laittaa kahdessa osassa, silloin saat sen kakun alta helpommin poiskin.Käytin halkaisijaltaan 25cm vuokaa, mutta vaihda vuoka pienempään, jos haluat korkeamman kakun. Laita vuoka jääkaappiin. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.
Vaahdota kuohukerma ja tomusokeri vaahdoksi. Sekoita kulhossa tuorejuusto ja lisää siihen makusiirappi. Lämmitä 1/2 dl makusiirappia ja lisää pehmenneet liivatelehdet joukkoon. Lisää liivatteet tuorejuusto-makusiirappiseoksen joukkoon ohuena nauhana hyvin sekoittaen. Lisää kermavaahto viimeiseksi ja laita massa vuokaan, jonka reunat olet vuorannut reunakalvolla tai leivinpaperilla. Anna kakun hyytyä vähintään neljä tuntia jääkaapissa.
Suklaa kuorrutus:
Ota suklaakastikkeet huoneenlämpöön. Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Kiehauta vesi ja sekoita veteen pehmeät liivatteet. Kaada suklaa hyytyneen kakun päälle varovasti. Jos pintaan jää pieniä ilmakuplia, ota hammastikku ja puhkaise kuplat, niin saat kauniimman pinnan kakulle. Anna kakun taas hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin tai kun kuorrutus on hyytynyt. Koristele kakku oman valintasi mukaan.



Käytin kakun koristeena Dr. Oetker`in maitosuklaarakeita ja Lidlissä myytäviä pieniä minttusuklaa levyjä. Modon makusiirapit ovat todella käteviä käyttää monenlaisissa juomissa ja leivonnassa.


sunnuntai 23. elokuuta 2015

Baby shower kakku


Tein loppuviikolla taas yhden Baby-shower kakun. Koska odotettavissa on poikavauva, haluttiin kakun väriksi vaaleansininen. Kakun päällinen on sinistä marsipaania jonka vaalensin valkoisella pastavärillä. Täytteenä kakussa on vaniljamousse ja mansikoita.


Koristeeksi haluttiin tuttipullo ja muut koristeet sain päättää itse. Mittasuhteet eivät ihan ole kohdallaan, koska onhan tuttipullo normaalisti isompi kooltaan, mutta oikean kokoista ei tähän kakkuun oikein voinut toteuttaa. Tuttipullo on marsipaania. Pullukka nallet ovat sokerimassasta, niinkuin kuutiokin sekä kirjaimet ja pallot.


Näitä teemakakkuja on aina kiva suunnitella ja tehdä. Minä olen valitettavan vähän tehnyt mitään hahmoja ja sen kyllä huomaa. Katselen paljon leivontablogeja ja monissa blogeissa on tehty niin taitavasti eläimiä ja erilaisia hahmoja sokerimassasta. Vaikka en yleensä kadehdi mitään, niin sitä taitoa vähän kyllä kadehdin. Enemmän pitäisi tietysti harjoitella, joten siinäpä olisi haastetta tulevaisuudessa.

perjantai 14. elokuuta 2015

Gluteenittomia pikkuleipiä


Tein taas gluteenittomia pikkuleipiä tuttavalle. Täytteenä näissä kahdenkertaisissa pikkuleivissä oli vadelmahilloa. Päälle laitoin violetista sokerimassasta päällisen ja koristeeksi vielä valkoisen sokerimassakukan. Mielestäni nämä onnistuivat todella hyvin. Eiköhän näitä kehtaa laittaa kahvipöytään tarjolle.


Kun olimme tässä taannoin Virossa, ostin Tallinnan satamassa olevasta kaupasta setin, jossa oli neljä eri kokoista kukkamuottia. Nyt kokeilin niistä toiseksi suurinta. Näillä saa kivasti koristeltua erilaisia pikkuleipiä. Tuttavani oli todella tyytyväinen näistä kauniista herkuista ja niin olin minäkin. Ohje näihin on sama vanha, joka löytyy aiemmista postauksista.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Saarenmaa, Viro 23.-.26.7.2015


Olimme Virossa, Saarenmaalla viettämässä ystäväpariskunnan 30-vuotis hääpäiväjuhlaa. Lähdimme kahdeksan hengen porukalla tila-autolla ajelemaan kohti Helsinkiä aamuyöllä, jotta ehdimme aamulaivaan joka vei meidät Tallinnaan. Sieltä ajelimme kohti Saarenmaata ja Kuressaaren kaupunkia. Ilmat olivat loistavat ja matka sujui rattoisasti mukavassa porukassa. Kuressaari on todella kaunis kaupunki ja todella siisti. Omakotitalojen pihat ovat viimeisen päälle laitettuja ja talot kauniisti maalattuja. Tämä ihanan näköinen liiketalo oli ison aukion reunalla.


Terasseja oli pienempienkin ravintoloiden ja kahviloiden ulkopuolella ja mikäpä niissä onkaan istuessa, noin upealla säällä. Kadut olivat siistejä, ei roskia missään. Kiertelimme tietysti vähän kaupoissakin ja täytyy kyllä sanoa, että Virossa on kyllä kaikki tuotteet edullisempia kuin Suomessa.


Kauniit kukkaset reunustivat terasseja. Kukkiahan Virossa myydään paljon ja niitä myös näkee joka puolella todella runsaasti.


Kävimme syömässä tässä paikassa ja ruoka oli todella hyvää. Kaikissa paikoissa missä kävimme syömässä, oli sisustus ihanan vanhanaikaista ja rustiikkista. Koska suomalaisia käy paljon Virossa lomailemassa, oli kaikissa paikoissa ruokalistat myös suomeksi. Hyvä juttu, koska tuo viron kieli ei oikein taivu, ainakaan meikäläisen suussa.


Tämä vanha mylly oli myös yksi ruokailupaikkamme. Ruoka oli sielläkin todella maittavaa. Melkoisen yllätyksen kokivat seurueemme pari jäsentä, kun he tilasivat kalaa. Kummallekkin tuotiin kokonainen, ankeriasta muistuttava kala, siis nahkoineen, päineen ja ruotoineen kaikkineen. Melkoisen hurjan näköinen annos, etten sanoisi. Minä söin villisikaa ja se maistui kyllä todella hyvältä.


Samalla viikolla kun olimme Saarenmaalla, Kuressaaren kaupungissa vietettiin oopperapäiviä, jotka kestivät viikon. Menimme tutustumaan huikean suureen vanhaan linnaan, jossa nämä oopperapäivät vietettiin. Linna oli todella valtava.


En ole koskaan nähnyt näin valtavaa vallihautaa linnan ympärillä. Se oli todella vaikuttava. Ilma vain oli silloin harmittavan sateinen, joten kiertely linnan alueella jäi hiukan vähäiseksi. Huikeaa oli ilmasta huolimatta vähän edes kierrellä ja katsella upeaa historiallista linnaa ja ympäristöä.


Matkamme Saarenmaalle oli todella rentouttava ja hauska. Iltajuhla ystäväpariskuntamme 30-vuotis hääpäivänä oli mahtava. Virolaiseen tapaan juhlaan kuuluu aina paljon hyvää ruokaa, juomaa, musiikkia ja erilaisia leikkejä. Musiikkin tuottamiseen mekin mieheni kanssa osallistuimme. Esitimme ensin kolme kappaletta juhlaväelle kahdestaan eli mieheni soitti kitaraa ja minä lauloin. Olimme järjestäneet ystäväpariskunnallemme myös pienen yllätyksen. Olin käynyt keskustelua sähköpostin välityksellä juhlissa esiintyvän Tip Malts yhtyeen jäsenen kanssa ja sopinut, että esitämme yhdessä heidän bändinsä kanssa kaksi kappaletta yllätysnumerona, juhlivalle pariskunnalle ja muulle juhlaväelle. Yllätys säilyikin ihan loppumetreille asti ja paljastui pariskunnalle silloin kun astuimme estradille. Kaikki meni hyvin ja kotiin saavuimme rentoutuneena mahtavan matkan jälkeen. Kiitos vielä kerran rakkaille ystävillemme, ihanasta juhlasta missä saimme olla mukana.