keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Omena-toscapiirakkaa


Taas omenapiirakkaa ja voin sanoa, että tämän parempaa en ole varmaankaan koskaan syönyt, enkä myöskään tehnyt. Sain ystävältä maistaa tätä piirakkaa ja kun intohimoinen leipoja olen, pyysin tietysti heti ohjeen itselleni. Ohjeen alkuperää en huomannut kysyä, mutta jaan sen mielelläni myös teille, jotka blogiani käytte lukemassa. Kyseessä on siis omena-toscapiirakka ja niin taivaallisen hyvää. Tässä siis ohje teille, jotka haluatte kokeilla todella maistuvaa omenapiirakkaa.

Pohja:
6 kananmunaa
4 dl sokeria
200 g voisulaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria

Vaahdota kananmunat ja sokeri vaahdoksi ja lisää joukkoon voisula. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Levitä taikina uunipellille. Raasta muutama omena karkeaksi raasteeksi ja levitä taikinan päälle. Halutessasi voit lisätä kanelia. Paista 200° n. 15 min.

Toscakuorrutus:
200 g voita
2 dl sokeria
2 rkl kuohukermaa
2-3 dl mantelilastuja 

Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä seosta sen aikaa kun piirakka paistuu uunissa. Levitä seos varovasti piirakan päälle ja paista 225° vielä n. 10 min.

Suosittelen todella lämpimästi tätä piirakkaa kaikille jotka pitävät sekä omenapiirakasta, että toscapiirakasta. Tässä yhdistyvät kaksi suosikkiani loistavalla tavalla. Itse jätin kanelin piirakasta pois, koska halusin, että se maistuu samalta kuin ystäväni tekemä. Toscakuorrutukseen tulevia mantelilastuja löytyi kaapista vain vajaa kaksi desiä, joten lisäsin kattilaan vielä kaurahiutaleita. Aina voi ohjeita vähän soveltaa. Kun tarkastelette tämän ohjeen ainesosia ja määriä, ne todella tuntuvat melko raskailta, mutta siinähän se idea juuri onkin. Kunnon aineilla ja määrillä saadaan aikaiseksi herkullinen ja maistuva lopputulos.



tiistai 27. syyskuuta 2016

Omenapiirakkaa jugurttikuorrutteella


Taas on aikaa vierähtänyt edellisestä kerrasta, kun ehdin kirjoittelemaan. Nyt kun on omena-aika, piti tehdä tietysti omenapiirakkaa. Minulla on iso irtopohjavuoka ja siihen ajattelin omenapiirakan tällä kertaa valmistaa. Ohje on vanha tuttu, mutta vähän muokattuna isommaksi. Irtopohjavuoan halkaisija on 28cm.

225 g pehmeää voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa

Sekoita pehmeä voi ja sokeri puukauhalla vaahdoksi. Lisää kananmunat ja sekoita taikinaa vielä lisää. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinan joukkoon ja lisää lopuksi maito.
Suihkauta irtopohjavuokaan rasvaa ja painele taikina vuokaan, myös reunoille.
Asettele omenaviipaleet taikinan päälle haluamaasi muotoon. Lisää päälle kanelia.
Halutessaan voi päälle laittaa kuorrutteen, jonka tähän piirakkaan tein kreikkalaisesta jugurtista, kananmunasta ja vaniljasokerista. Jugurtin sijasta voit käyttää rahkaa, kermaviiliä tai mitä tahansa hapanmaitotuotetta, kunhan muistat laittaa myös kananmunaa, joka hyydyttää seoksen.
Paista piirakka 180°-200° n. 30-40min uunista riippuen.

Jos teet piirakan irtopohjavuokaan, muista antaa piirakan jäähtyä kunnolla, ennenkuin otat sen vuoasta pois. Muuten se saattaa revetä tai jäädä vuokaan kiinni, rasvauksesta huolimatta.
Piirakka on tosi herkullista ja jos teet uunipellille, siitä riittää myös pakasteeseen vierasvaraksi.





torstai 8. syyskuuta 2016

Lusikkaleipiä lemoncurd täytteellä


Taas on ollut luvattoman pitkä paussi bloggaamisessa. Tosin ei kai sitä nyt jatkuvasti viitsi leipoakaan. Tein kyllä alkuviikolla saaristolaisleipää ja kaljamäskisämpylöitä, mutta niistä on tullut laitettua kuvia jo aiemmin. Mutta näitä lusikkaleipiä en ole tehnyt pitkään aikaan, joten nyt oli niiden aika. Vaikka näiden tekeminen on sellaista näpertämistä, niin se kyllä kannattaa, sillä nämä ovat niin taivaallisen hyviä.

Laitanpa tähän ohjeenkin niin saatte kokeilla.

200g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta.

Sulata voi kattilassa ja anna sen ruskistua. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri  keskenään. Mittaa sokeri kulhoon ja kaada jäähtynyt voisula sokerin päälle. Vatkaa puuhaarukalla niin kauan, että seos vaalenee. Sekoita kuivat aineet joukkoon.
Ota mahdollisimman syväpesäinen pikkulusikka ja laita taikinaa lusikkaan, painele taikinaa lusikkaan tiukasti ja liu´uta pikkuleipä varovasti pellille. Paista pikkuleivät 200° n. 8-10 min. uunista riippuen.
Kun pikkuleivät ovat jäähtyneet, laita pikkuleipien väliin haluaamaasi hilloa. Minä kokeilin ensimmäistä kertaa lemoncurdia ja se olikin näiden makeiden pikkuleipien parina todella hyvää. Kun olet laittanut hilloa kaikkien pikkuleipien väliin kierittele ne sokerissa. Ovat ihanan suussasulavia.