tiistai 1. elokuuta 2017

Ryhmä Hau kakku syntymäpäivä sankarille


Tässä toinen viime viikonlopun kakuista, jonka tein samaan perheeseen kuin ristiäiskakunkin. Perheen vanhempi poika täytti neljä vuotta ja syntymäpäiviä juhlittiin samana päivänä kuin ristiäisiäkin. Pitihän syntymäpäiväsankarille olla oma kakku. Pieni Jiri poika tykkää kovasti Ryhmä Hau hahmoista, joten tilasin kakkuun syötävän kuvan Leipurin Putiikin verkkokaupasta.


Kakku oli 10 hengelle. Toiveena oli erikoiskakku eli gluteeniton ja maidoton. Kakkupohjan tein maissi ja perunajauhoista. Täytteeksi laitoin mansikkahilloa, banaania ja mansikoita. Kostutin kakun mansikkakivennäisvedellä. Kakkuun haluttiin sokerimassasta pinta. Vaalensin kaupasta saatavaa sinistä sokerimassaa, valkoisella pastavärillä. Väri osui melko oikeaan kakkukuvaan verraten.


Kakkukuvan kiinnitin mansikkamarmelaadilla kakun pintaan. Kakkukuvaa ei kannata laittaa kauhean aikaisin kakun päälle, esimerkiksi jos edellisenä iltana laittaa, kuva alkaa kupruilla ja kostua liikaa. Pussissa onkin suositus, että kuva on hyvä laittaa 1-6 tuntia ennen kakun tarjoilua.
Päivänsankari oli ollut tyytyväinen syntymäpäivä kakkuunsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti