keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Syksyn ensimmäiset omenapiirakat


Tämän syksyn ensimmäiset omenapiirakat tuli eilen tehtyä. Tässä taas mukavasti vierasvaraa pakastimeen ja maistuupa nuo hyvältä omassakin suussa.
Pohja on molemmissa samanlainen, mutta muuten piirakat ovat erilaiset. Perusohje pohjaan on;

150g pehmeää voita
1, 5 dl sokeria
1-2 kananmunaa koosta riippuen
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Sekoita voimakkaasti kulhossa pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna, sekoita edelleen voimakkaasti. Vatkainta ei tarvitse kaivaa kaapista. Pelkkä puinen kauha riittää.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen maidon kanssa taikinaan.

Ylimmäiseen piirakkaan tein pohjan puolitoista kertaisella taikinalla.
Laitoin päälle omenoita ja pehmentyneitä nektariineja. Hieman kanelia.

Kuorrutus:
n. 2 dl turkkilaista jugurttia
n.1 dl vaniljakastiketta
1 kananmuna
1-2 tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki aineet yhteen ja levitä omenoiden päälle. Paista 180° n. 45 min. uunista riippuen.



Alimmainen piirakka on tehty kaksinkertaisella pohjan ohjeella. Tämä on siis uunipellin kokoinen ja ylimmäinen piirakka reilu puoli uunipellillistä.
Tähän piirakkaan siis päälle omenan lohkoja, jotka ovat valkeata kuulasta. Kanelia runsaasti ja päälle vielä fariinisokeria.
Tätä piirakkaa voi nauttia vaniljakastikkeen tai vanilja jäätelön kanssa.

torstai 14. syyskuuta 2017

Kuorrutettua taatelikakkua


Taatelikakku on yksi suosituimmista kuivakakuista. Itse en ole koskaan oikein ollut taatelikakun ystävä. Syytä en tiedä, vaikka olenkin kovasti makean perään, valitettavasti.
Löysin siis kaapista tuoreita taateleita paketillisen ja koska mieheni ei ollut innostunut tällä kertaa syömään niitä sellaisenaan, päätin leipoa niistä kakun. Samalla tuli mieleeni, että laitankin kakun päälle kuorrutteen, niin saan siihen vielä lisää makua ja kakku saattaa maistua myös minullekkin. Helpoin kuorrutus on mielestäni mokkapalojen kuorrutus. Eipä sitten muuta kuin toimeen. Ohje taatelikakkuun löytyy varmaan täältä blogistani, mutta laitan sen tähän uudelleen.

1 pkt taateleita
3 dl vettä
2 dl sokeria
200 g voita
2 kananmunaa
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja

Keitä taatelit, vesi ja sokeri soseeksi. Anna seoksen vähän jäähtyä ja lisää joukkoon pehmeä voi ja munat vatkaten. Minä vatkaan ihan vain puukauhalla, ei tarvitse käyttää sähkövatkainta. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Anna kakun jäähtyä kunnolla ennekuin kumoat sen vuoasta.
Paista 175° n. 1 tunti

Kuorrutus:
Tomusokeria
Sulatettua voita
Kahvia
Kaakaojauhetta

Jos haluat kuorruttaa koko kakun kauttaaltaan, tee kuorrutusta reilummin, mutta jos haluat vain koristella, tee vähemmän.
Tähän ohjeeseen on vähän hankala laittaa mittoja, koska se on helppo tehdä ilmankin. Ensin kulhoon tietysti tomusokeri ja kaakaojauhe. Sitten lisäät varovasti sulatettua voita ja kahvia samalla sekoittaen. Kun seos tuntuu sopivalta, kaada se kakun päälle tai käytä lusikkaa apuna. Muista, että et laita liikaa nestettä alkuun, sitä kun voi lisätä tarvittaessa. Tai jos nestettä sattuu lorahtamaan liikaa, lisää siinä tapauksessa tomusokeria.
Halutessasi voit koristella kakun vielä nonparelleilla, pähkinärouheella tai vaikka kookoshiutaleilla.